Häät part 2.

Ja hyvää aikaista huomenta. Aikaa on kulunut, noh liikaa viime postauksesta.
Nyt ajattelin kuitenkin julkaista tämän toisen osan häistämme kuvien ja pienen selostuksen muodossa.

Eli tosiaan saavuimme juhlapaikalle missä oli tietenkin ensin vuorossa kättely. Pitopalvelun kanssa olimme tosiaan sopineet jotta alkumaljojen jälkeen siirtyisimme heti syömään. Pitopalvelu oli meillä hommattu Kauhajoelta paikalliselta yritykseltä ja en voi huonoa sanaa sanoa heistä! Ruoka oli todella hyvää, sitä oli riittävästi ja muutenkin palvelu erinomaista! Voin linkittää postauksen loppuun vielä pitopalvelun kotisivun jos haluatte tutustua.





Ruokailun jälkeen oli vuorossa leikkejä joita kaasot olivat keksineet. Leikkejä ei ollut liikaa vaan juuri sopivasti, mukaan oli eksynyt tutustumisleikki joka oli hauskasti toteutettu. Ja oli mukana tietysti perinteinen kenkäleikki.




Pitopalvelun ilmoitettua oli vuorossa kahvia, kakkua ja monien lapsien (ehkä muutaman aikuisenkin odottama) karkkubuffan aukeaminen :D



Kahvin jälkeen oli vuorossa ensitanssi. Meillä oli tässä todella hyvä kotikentällinen etu koska anoppini ja hänen miesystävänsä omaavat uskomattoman mahtavat äänet ja Lauran hyvä ystävä säesti kitaralla meidän kappaleen joka on meille molemmille todella tärkeä. Eli Mikko Harjun - Mä olen tässä.



Tanssin jälkeen oli vapaata oleskelua ja anoppi oli keksinyt myös sellaisen yllätyksen meille jotta meidän musiikki joka tuli siis spotifystä ei muka toiminutkaan. Todellisuudessa he olivat hommanneet meille Tangokuningatar Seniorin Tuija Mäensivun laulamaan meidän häihin lähes tunnin setin. Olimme tästä enemmän kuin otettuja! Ei ole meikäläinen viettänyt elämänsä aikana varmaan niin paljoa tanssilattialla mitä tämän päivän ja illan aikana :)!



20:00 oli meillä lasten kotiinlähtöajaksi asetettu ja samalla myös ns. aikuisten bileet alkoivat. Musiikkia kuunneltiin ja tanssittiin, seurusteltiin, otettiin valokuvia uskomattoman upeissa maisemissa Nummijärven rannalla kesäisessä auringonlaskussa. Viimeiset vieraat taisivat lähteä n. 04:00 aikoihin. Meillä, eli hääparilla ja bestmaneilla oli vähän kuljetusongelmia koska Kauhajoella takseja kohtuu vaikea saada muutenkin ja samalla viikonlopulla oli Tangomarkkinat Seinäjoella ja Haku Päällä-festarit Kurikassa, joten kyytiä ei meinattu saada mistään. Onneksemme yhden bestmanin sisko lopulta kuljetti meidät kotiin kun omilta kiireiltään kerkesi ja taisimme olla vähän ennen puolta kuutta aamulla kotona. :D Koko vuorokausi oli kaikilta osa-alueilta siis aivan täydellinen.




Kiitos vielä kaikille vieraille, kaasoille, bestmaneille, mahtavalle pitopalvelulle, Tuijalle, vanhemmille häiden järjestelyjen auttamisesta ja meidän hovikuvaaja Nooralle :)! Ilman teitä tuosta ikimuistoisesta päivästä ei olisi tullut mitään!



Nyt meikäläinen lopettelee yöputkea ja pyrin kirjoittamaan ensi viikon aikana uutta postausta jo alkaneesta valmennuksesta ja miten itse Rebuild jakso meni! Eli palataan ensi postauksessa!

Tässä vielä pitopalvelun linkki minkä lupasin :)

-Juuso

Kommentit