Touhukas viikonloppu lasten kanssa

Hei kaikki.

Lupailinkin jo viime postauksessa jotta tulen kertomaan viime viikon viikonlopusta. Wilma tuli meille viikonlopuksi kolmen viikon tauon jälkeen. Nyt alkaa oikein etäisyys iskemään päin kasvoja kun Wilma aloitti koulun. Viikonloput menevät todella nopeaa. Onneks pian on syysloma ja saan prinsessan melkein koko viikoksi meille.

Oli jo valmiiksi suunnitelmissa jotta menemme Jalasjärvelle Lauantaina koska siellä oli lasten maatalousnäyttely, eli kaikkea mukavaa touhua lapsille. Sisäänpääsy oli vaivaiset 3e/hlö ja alle 3-vuotiaat ilmaiseksi. Paikalla oli todella mukavasti ihmisiä ja erilaista tekemistä, oli maatalouskoneita näytteillä, polkutraktoreilla sai päästellä, köysirataa sai laskea ja tietysti monenlaisia eläimiäkin tapahtumaan oli tuotu. Onneksi vaikka lupasi vettä niin alkoi satamaan vasta kun lähdimme pois tapahtumasta.







Nostettiin myös Lucaksen hoidossa istuttamat perunat ämpäristä joka oli ehkä unohtunut 2kk terassille, mutta kyllä sieltä yhdelle ruoalle perunat saatiin! :D


Sunnuntaina ajateltiin mennä laavulle paistamaan makkaraa, katselin netistä laavuja ja sieltä löytyikin pari vaihtoehtoa. Päädyttiin tuttuun paikkaan Laitasaareen, sivuston mukaan laavulle oli todella helppo löytää. Matkaa parkkipaikalta oli sivuston mukaan vain alle 1.5km ja merkinnät piti olla. Päästyämme paikalle en löytänyt viittoja mistään, kävelimme varmaan yli tunnin metsässä, pururatakaan ei oltu kunnolla merkattu ja tie risteili koko ajan, minä kävin edeltä katsomassa aina yhden tien mutta emme laavua löytäneet. Itelle tuli varmaan lähemmäs 5km lenkkiä siinä samalla :D Onneksi Laitasaaressa on myös kota pulkkamäen juurella joten pääsimme sinne paistamaan makkaraa. Vaikka laavua emme löytäneetkään niin ulkoilmaa saatiin ja makkarat paistettua + tietenkin lapset saivat leikkiä :)



Mukava aktiivinen viikonloppu siis oli. Jotenkin ihanaa kun kesä kääntyy syksyksi, illat alkaa pimenemään ja saa alata lämmittämään takalla taloa. :)

Ajattelin julkaista Keskiviikkona postauksen mitä on 7 vkon aikana tapahtunut muutoksia kropassa, nyt kun Project Same Goal on mennyt yli puolenvälin. Lepoviikko tuli todella hyvään kohtaan, mutta ihana päästä myös huomenna aamulla salille taas!

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille tasapuolisesti :)!

- Juuso

Kommentit